sunnuntai 24. elokuuta 2014

Montenegro, Herceg Novi


Hieman yllättäen Dubrovnikista lähtee vain muutama kyyti päivässä naapurimaahan Montenegroon, edes lähimpään kaupunkiin Herceg Noviin, vaikka sinne bussilla ajaa vain tunnin ja vartin. Aamuyhdentoista bussi oli myyty loppuun jo kympin pintaan, klo 15.30 lähti seuraava, jota ei hiljaisena aikana olisi edes lähtenyt, vaan ainoastaan yksi enää illalla.

Matkaan pääsimme iltapäiväkyydillä. Kuuma oli kyyti, mutta matka ei onneksi ole pitkänpitkä. Passimme eivät rajalla kiinnostaneet; kun muilta bussimatkustajilta kerättiin rajalla passit tarkastusta varten, EU-passejamme ei otettu edes kädestämme pois.

Kyyti maksoi hieman alle kymmenen euroa per naama. Dubrovnikissa tosin se maksettiin kunilla, mutta Montenegrossa sen sijaan käytetään euroa, vaikkei maa edes kuulu EU:hun. Reitti kulki upeita vuoristoteitä lähes koko matkan Dubrovnikista Herceg Noviin.



Montenegro ei ensisilmäyksellä juurikaan eroa Kroatiasta, joskin massaturismi puuttuu vielä enimmäkseen, ja hinnat ovat kohtuulliset. Maisema on yhäkin kaunis, ilmasto on heinäkuun lopulla sateisen hothot, ruoka hyvää. Erona myös se, että jonoja ei ole, taksilla voi ajaa, viini maksaa euron tai kaksi, tasokas majoitus ei tee isoa lovea kukkaroon. Tämä miellyttää meitä Kroatiaa enemmän.

Montenegrossakaan ei ole kieliongelmia englantia ja/tai venäjää puhuvalle - iso osa puhuu erittäin sujuvasti sekä mielellään molempia näitä kieliä. Montenegrossa muuten käytetään rinnakkain kyrillisiä ja latinalaisia aakkosiakin.

Herceg Novin kaunis vanha kaupunki by night
Tuoretta tonnikalaa ja pinaattia, valkosipulin käytössä voisi monet ottaa oppia tästä.
Valkosipulia ja sitruunaa ei puuttunut meribassistakaan. Ehdottomasti yhdet parhaista kala-aterioista Balkanilla.

Tässäkään vaiheessa matkaa meillä ei ollut minnekään kiire, joten päätimme siirtyä vain hieman eteenpäin Montenegron sisällä, mielenkiintoiselta vaikuttavaan Budvan kaupunkiin. Tästä pääsee katselemaan kuviamme Budvasta.

Kyytejä sinne menee monta tunnissa, valittavissa oli jopa bussi, jossa oli ilmastointi sekä netti. Eihän se netti toiminut, mutta tämä oli ehkäpä ainoa siirtymä tällä reissulla, kun ei ollut kuuma. Ja netin puute ei paljon haitannut, sen verran upeat olivat maisemat matkalla. Bussi ei myöskään ollut tupaten täynnä. :) Bussi oli vieläpä nopein tarjolla olevista, ja pääsimme lossille.

Hintaa taisi lipulla olla viisi euroa. Edes Balkanille ominaista euron ruumalaukkumaksua ei tarvinnut maksaa, koska pienet kapsäkkimme mahtuivat helposti erittäin väljään bussiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kotorinlahti
http://www.marinetraffic.com/fi/ais/details/ships/248939000/vessel:CELEBRITY_SILHOUETTE

1 kommentti:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Montenegro vaikuttaa kyllä mahtavalta matkakohteelta. Tulee tunne, että sinne on päästävä äkkiä ennen kuin massaturismi saavuttaa paikan. Ehkä ensi keväänä :)