lauantai 18. tammikuuta 2014

Wadi Rum, satumaisen kaunis erämaa

Unescon maailman perintökohde Wadi Rum on tarujen erämaa, kaunis ja karu. Erämaassa asuu noin tuhat beduiinia, vaikka elinolosuhteet ovat todella vaativat.

Vuokrasimme yhdessä norjalais-bolivialaisen nuoren pariskunnan kanssa kuljettajan ja auton päiväksi tutustuaksemme Wadi Rumiin. Reissulla kiipeilimme paljon kaikenlaisille murikoille ja ihastelimme satumaisen kaunista erämaata.

Pieniltä kommelluksiltakaan emme välttyneet. Ylöspäin on helpompi kiivetä kuin tulla alas; meinasikin käydä niin, etten olisi uskaltanut enää alas tulla joltain jyrkältä kallionlohkareelta.

Automme oli myös sanoa yhteistyösopimuksensa irti auringon lähtiessä hiljalleen painumaan mailleen. Autosta vuotivat jäähdytysnesteet noronaan ulos, myös sinne paikan päällä lisätyt. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kuitenkin auringonlaskussa nautitun illallisen jälkeen vielä erämaasta poiskin.

Hieno kokemus. Meinasi erämaan kauneus välillä vetää hiljaiseksi tällaisen hieman puheliaammankin karjalaisneidon. :D

Elokuvaa Arabian Lawrence on kuvattu Wadi Rumissa.

Lisää faktaa Wadi Rumista WikiTravelista: Wadi Rum ja Jordanian matkailusivustolta: Wadi Rum.

Matkalla Wadi Rumin erämaahan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Wadi_Rum
Paikallisliikennettä
Paikallisliikenteen varikko
Tienviitat?
Maisema kuin sadusta
Kiipeiltiin sellaisiin paikkoihin, etten meinannut enää uskaltaa alas tulla.
Turisti erämaassa
Beduiiniasumus. Osa beduiineista asuu luolissa. Tosin Jordaniassakaan ei suurin osa beduiineista asu enää erämaissa.
Wadi Rum on upea elämys. Todella kaunis erämaa.
Robert, Maria ja Mohammad kaivolla.
Erämaan utuista kauneutta.
Tiettömällä taipaleella huristeltiin jeepillä.
Jeeppi purskautti jäähdytysnesteet ulos keskellä erämaata. Sitten nestettä lisäiltiin jatkuvasti loppumatkan ajan.
*lorottel*
Illallinen erämaassa auringon laskiessa.

Ei kommentteja: