sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Lähi-idän ruokakulttuuria Jordaniassa ja Israelissa

Leipää, leipää, enemmän leipää. Pitaleipää, ohutta arabileipää, lavash-tyyppistä leipää, uunituoretta leipää. Joka ruualla on tarjolla leipää sekä Jordaniassa että Israelissa. Ja eipä siinä mitään, alkupalatahnat, tahinit, hummukset ja muut herkut on tarkoitus kauhoa kitaan leivän kera. 

Alkupaloja (meze) ateriaan kuuluu useita, monesti jo ihan talon puolesta. Ja jos ei, niin kannattaa kuitenkin tilata, välillä alkupalat pesevät jopa pääruuan mennen tullen.

Meren rannalla tarjolla on ihania, tuoreita mereneläviä ja kaloja. Lammasta ja kanaa käytetään ruuissa paljon. Myös värikkäät yrtit ja kasvikset ovat kovassa käytössä keittiössä. Tuoreita hedelmiä on tarjolla. Mausteiden käytössä ei pihtailla, vaikka ruuat eivät ole tulisesti maustettuja missään tapauksessa. 

Jordaniassa törmäsimme hapanmaitokastikkeeseen, jota tarjoiltiin lihan kanssa. Kyseinen kastike oli ehkä ainoa vähemmän makuhermoja hivelevä kokemus tällä reissulla.

Riisi, kuskus, linssit, palkokasvit jne. hallitsevat, peruna on perinteisesti vähemmän käytetty raaka-aine. Kikhernetitä käytetään paljon keittiössä, sitruuna ja oliiviöljy kuuluvat oleellisina osina ruuanlaittoon ja tarjoiluun.
Toki ruokakulttuurit eroavat Jordanian ja Israelin välillä naapuruussuhteesta huolimatta, mutta tietyt samat Lähi-idälle ominaiset elementit toistuvat molempien maiden ruokakulttuurissa.

Israelilaisen keittiön perustana ovat juutalaisten kosher-säännöt, jotka kieltävät mm. sianlihan. Sianlihaa ei syödä myöskään Jordaniassa Islamin vaikutuksesta. Israelissa tarjonta ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan kosher-ruokaan, etenkään niillä alueilla, joilla vierailee paljon matkailijoita.

Suurimpana erona maiden ruokakulttuureissa lienee alkoholipolitiikka. Siinä missä Jordaniassa alkoholia tarjoavat ravintolat ovat vähemmistössä jopa turistialueilla, Israelissa on ihan eurooppalainen alkoholipolitiikka, ja alkoholia saa normaalisti kaupoista, hotelleista ja ravintoloista.

Mansaf, jukurtissa keitettyä lammasta, perinteinen jordanialainen ruokalaji
Hummusta lammaslisäkkeellä ja kurkkua jugurtissa, molemmat hyvin yleisiä alkupaloja Jordaniassa sekä Israelissa
Lampaanjauhelihapihvi hapanmaitokastikkeessa
Jordaniassa ruuan jälkeen nautitaan pieni kupillinen teetä, usein minttuteetä.
Halloumi, samboussek ja muita pieniä alkupaloja (Jordaniassa jossain etnisessä ravintolassa)
Aamiaista hotellilla Akabassa, Jordaniassa. Tarjoilijat hotellissa olivat tuontitavaraa Aasiasta.
Akaban paikallinen erikoisuus, vaaleaa kalaa riisipedin alla, tarjoillaan herkullisen kastikkeen kera (kalaravintola Floka)
Juustosalaatti falafeleillä. Falafelejä syödään sekä Jordaniassa että Israelissa. (Jordania)
Täytettyjä leipiä, takana alkupaloja (Jordania)
Heh, aina ei jaksa ravintolaan illalliselle, vaan tekee mieli hakea (roskaruoka)illallinen huoneeseen lähikuppiloista (Jordania)
Kalaa kokonaisena ulkoilmakuppilassa (Jordania)
Äyriäispata Akabassa, Jordaniassa
Välipala luksusbussissa Ammanista Akabaan
Aasialaisen ravintolan tarjontaa Jordanian Tala Bayssa
Päivällinen Wadi Rumin autiomaassa Jordaniassa
Aavikkopäivällinen (Jordania)
Päivällinen nautittiin aavikolla auringonlaskussa (Jordania)
Herkkuja notkuvat päivällispöydät Kuolleenmeren hienossa viiden tähden hotellissa (Jordania)
Jälkiruokavalikoima Kuolleellamerellä (Jordanian puolella)
Alkupaloja Israelissa, Tel Avivissa. Tämä satsi esimerkiksi ei juuri poikkea Jordanian alkupaloista.
Äyriäispataa meren rannalla Tel Avivissa, Israelissa
Tippi ei sisälly laskuun, mutta muista jättää 10 prossaa, muuten tarjoilijat juoksevat perään kuin olisit jättänyt koko laskun maksamatta. Ja siis, jätettiin kyllä tippiä, mutta ei ihan 10 prossaa... No, hienot sydämet. (Tel Aviv)
Kebabia Tel Avivin rantabulevardin varrella.
Focaccia Tel Avivissa
Aamiasta Tel Avivin tyyliin. Ei paha.
Jäätelöä Jerusalemissa
Mausteita Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Huumaavat tuoksut, upeat värit.
Illallinen kämpillä Jerusalemissa, pitsa ja salaatti katukuppiloista
Herkullista pastaa, ei kuulu varsinaisesti paikalliseen ruokakulttuuriin (Eilat, Israel)
Brasilialaisen pihviravintolan tarjontaa Eilatissa
Yksi herkullisimmista aterioistamme reissun aikana @ Eilat

Ei kommentteja: