lauantai 9. marraskuuta 2013

Ja radio soi


Ajatuksia Allegrossa matkalla Vainikkalasta Pietariin:

Ajelin aamulla Lappeenrannan matkakeskukseen. Radiosta tuli taas niin hyvää musiikkia, että volyymia piti lisätä pariin otteeseen. Pölinää kappaleiden välissä oli vain vähän, jos välillä ollenkaan. Kappaleet eivät enimmäkseen olleet uusinta uutta, mutta tosi meneviä, kivoja miksauksia alkuperäisistä. Hyvää settiä, etten sanoisi

Tässä kohtaa suomalaisia radiokanavia kuuntelevat miettivät, mistä ihmeen radiokanavasta puhun. Kyseessä on Lappeenrannassa paikoitellen valitettavan heikosti kuuluva venäläinen Radio Record. Joskus tosin jopa Radio Sputnik tai Dorozhnoe Radio päihittävät suomalaiset maakunnissa kuuluvat radiokanavat musiikillisesti mennen tullen.

En ymmärrä, miten suomalaiset jaksavat kuunnella samoja kappaleita alkuperäisinä versioina vuodesta toiseen aina ja iän kaiken. Tai en ymmärrä, miksi radiokanavat lähettävät tällaista musiikkia, jos suomalaiset eivät sitä edes jaksa kuunnella. Kanavat ovat näennäisesti erilaisia, mutta melko samat kappaleet niillä soivat – lukuun ottamatta ehkä Iskelmäradiota, jolla on oma, hieman erilainen musiikkilinjansa. ;)

Radio Recordin tarjontaan voi tutustua myös netissä: http://www.radiorecord.ru/player/tab8/

P.S. Kiitos Allegro Free Wifin, tekstin sain ladattua verkkoon vasta kämpällä Pietarissa. Joskus Allegron netti toimii varsin moitteettomasti, joskus ei ollenkaan. Sen varaan ei kannata laskea ainakaan toistaiseksi.

Ei kommentteja: