maanantai 1. maaliskuuta 2010

Pietarin Atmo-hostellissa majoittuu edukkaasti


Asukkaille on tarjolla ilmainen netti

Pietarilaisessa Atmo-hostellissa yövyimme marraskuussa 2009. Hostellin sijainti on erinomainen, aivan Nevskin kupeessa. Muutenkin kyseessä on mallikas majapaikka.


Rappukäytävä ei vielä vakuuta, mutta moni kakku päältä kaunis.

Ensin meidät majoitettiin samaan huoneeseen venäläisen mamman kanssa, joskin respan tyttö kertoi jo saapuessamme, että muutamme toiseen huoneeseen myöhemmin, kunhan huoneen asukit saapuvat ja tuovat avaimet mukanaan. Muutimme siis jo samanan iltana venäläismummon huoneesta autralialaisen nuoren pariskunnan kanssa samaan huoneeseen, että mamma saa oman rauhan.


Mistä tiedät, että huoneessasi asuu venäläismummo?


Mistä tiedät, että huoneessasi asuu australialainen travellaajapariskunta?

Hostelli oli siisti, vessapaperia riitti, huoneesta ei kukaan tullut hätistelemään pois aamulla, vaikka biletysillan päätteeksi otimme oikeudeksemme nukkua hieman myöhempään. Hostellilla oli myös kiva tyyli, oli taidegalleriat yms.






Ainoa epäkohta oli hostellin löytäminen. Kyltti ovessa on niin pieni ja huomaamaton, että tuli jo käveltyä ohi, ennen kuin huomasimme oikean oven. Samaan tapaan on kyllä suurin osa muistakin hostelleista "piilotettu", kun ne on rakennettu asuin- ja liiketaloihin korkealle kerroksiin.


Hintaa majoitukselle tuli 500 ruplaa/naama eli (noin) kymppihän riittää!

Netissä Atmon sivu: http://ru.atmohostel.ru/

Ei kommentteja: