perjantai 29. helmikuuta 2008

Kuuban 7. matkapäivä: Karibialla


11.1.2008 perjantai
Guama, Playa Larga, Varadero
Krokodillejä tarhassa, sylissä ja ruokana
Sikojenlahden maihinnousu
Kuubalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan

Lähdimme aamulla varhain CubaToursin kansainväliselle retkelle. Retki oli nimeltään päivä Karibialla. Matkareittinä oli Kuuban Atlantin puoleiselta rannalta Karibianmeren puolelle. Aamu alkoi mukavasti, kun kampaamattomalla naamalla marssimme bussiin, ja selvisi, että CubaToursilla oli mukanaan kuvaaja, joka videoi retken. Eli nukkumatin hiekat silmissä sitä sitten päädyttiin filmille heti aamutuimaan.

CubaToursin opas selosti englanniksi pitkin ajomatkaa kaikenlaista Kuubasta ja matkan varrella vilahtelevista nähtävyyksistä. Aksentti hepulla oli hieman hassu: kuubalainen aksentti sekoittuneena paksuun amerikkalaiseen aksenttiin.

Ensin pysähdyimme Guamaan ja siitä jatkoimme veneellä inkkarisaarelle. Melkoisen rämeen läpi siinä ajeltiin seitsemisen kilometriä. Mietimme koko ajan, olivatko ne luvatut krokotiilit siellä rämeessä vai jossain muualla.

Inkkakylä oli jonkin sortin saari, jossa oli paljon inkkareita esittäviä patsaita. Patsaat olivat kaikenlaisissa inkkarien töissä, metsästämässä, istuttamassa jukaa jne. Muutamalla sentillä pääsimme inkkaripäällikön majaan, jossa ”inkkarit” tanssivat, kolistelivat rumpujaan ja lauloivat. Yksi otti käsistä kiinni ja hetkutteli, toinen siveli mutavelliä poskeen ja kolmannet virpoivat vitsoilla. Näin inkkarit manasivat tällä lystikkäällä seremoniallaan pahaakin pahemmat henget meistä pois.

Seuraavaksi maistelimme krokotiilin paistettua lihaa. Suolaistahan tuo oli, eikä oikein maistunut hyvältä. Sitten veneilimme takaisin maihin ja pian pääsimmekin lounaalle. Lounaalla sai valita jo tutuksi tulleesta valikoimasta: possua, kanaa tai katkarapua. Mikko taisi ottaa possua, miulla saattoi olla kanaa. En edes muista, aivan mautonta ruokaa jälleen kerran eikä mitään mausteita tarjolla. Lisukkeena oli juuresta (kai) nimeltä malaga. Eipä sekään erityisemmältä maistunut. Jälkiruoka oli jotain ylimakeata hillon tapaista, joka jäi miulta ja Mamalta syömättä, mutta Mikko söikin sitten kaikki kolme.

Lounaan jälkeen kävimme katsastamassa krokotiilifarmin. Tulimme kierroksemme aikana venäläisryhmän saartamaksi, ja venäläisten opas kertoi meille krokotiileistä muun muassa sen, että mitä tummempia krokot ovat, sitä enemmän niillä on ikää. Krokotiilit ovat myös varsin sileitä tai siis suorastaan pehmoisia ennen ensimmäistä ikävuottaan. Miulla oli nimittäin retkellä yksi neljän kuukauden ikäinen kroko sylissä ja toinen vuoden vanha. Vanhin näkemämme kroko oli jotain 50-vuotias. Aika laiskan näköistä sakkia muuten, mutta kun eläintenhoitaja viskoi veteen kalan palasia, niin johan alkoi vilinä käydä.

Keskityin retkellä erityisesti matelijoiden käsittelyyn, ja parhaimmillaan sylissäni oli samaan aikaan sekä krodillonpoikanen että kärmes. Muuta seuruetta kauhistutti.

Sitten suoritimme maihinnousun Sikojenlahdella. Eli siis menimme uimaan ja nousimme Karibianmerestä kyseisellä lahdella, Playa Larga -nimisellä rannalla. Tuuli oli kamala, mutta ilma silti kuumaa ja vesi todella lämmintä. Karibianmeren puolella on yleensä jopa kuumempaa kuin Atlantin puolella saarta, ja merivesikin on lämpimämpää.

Matkalla pysähdyimme vielä kerran sellaiselle turistikeitaalle. Kävelimme pienen reissun ja näimme muun muassa marsubingon, jossa kukaan ei kuulemma koskaan ole voittanut – ja ei voittanut tälläkään kertaa. Maistelimme myös sokeriruokodrinksun con ron. Sokeriruoko oli juuri puristettu käsipelillä silmiemme edessä.

Matkan jälkeen kävimme ostamassa pattereita kameraan lähimmästä ei-yhdenkään-K:n lähikaupasta (kuvassa alla). Tekniikkaosastolta löytyi paristojen lisäksi viinipullonavaaja, jota ei muka ollut vielä pari päivää sitten ollenkaan ko. puljussa, vaikka nyt se ihan pölyn peitossa O_o

Päivän huumoriannoksen tarjosi kuitenkin taas jälleen kerran ruokaosaston kassa: Ostosten varma loppusumma oli 6,25 cuccia, mutta kassatädin mielestä 7,15 cuccia oli lähempänä totuutta. Huomautimme aiheesta ja hinta alentuikin heti: 6,90 oli ensimmäinen tarjous, johon ei suostuttu, ja lopulta kassakone näytti 6,25 cuccia. Näin toimii siis kuubalainen valtion kauppa – onnistuisikohan esimerkiksi kotoisessa Alkossamme?

Päätimme mennä illalliselle kehuttuun Varaderon El Aljibeen. El Aljibehan on myös Havannassa, josta kahden ravintolan "El Aljibe -ketju" on lähtöisin. Kävelimme niille nurkille, missä ravintolan piti sijaita. Hetken etsittyämme kysyimme erään toisen ravintolan tarjoilijalta, missä olimme menneet vikaan. Emme missään, El Aljibe oli suoraan nenämme edessä toisella puolella katua, mutta se oli remontissa ja kiinni ainakin kevääseen saakka. Ajattelimme sitten kävellä vielä jonkin matkaa ja katsella, josko löytyisi toista kivan näköistä ruokapaikkaa.

Kävelimme ja kävelimme. Lopulta nälkä ja kuumuus voittivat. Menimme sillä hetkellä lähimpänä sijaitsevaan ravintolaan. Tarjoilija nyökkäsi meille saapuessamme, mutta ei tullut pöytään. Pöydässä oli kuitenkin listat ja ehdimme tutustua niihin. Eipä näyttänyt olevan kovin kummoisia ruokia tarjolla. Ajattelimme, että voisimme ottaa yhdet juomat siinä ja jatkaa sitten paremman ravintolan etsintää. Tarjoilijaa ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut ja lopulta poistuimme kuivin suin jatkamaan etsintöjämme.

Kävely jatkui. Nälkä oli jo niin kova, että näköä haittasi, ja kuumuus sekä jano tekivät olon sietämättömäksi. Meidän oli pakko vain mennä seuraavaan kohdalle sattuvaan paikkaan. Ravintolassa, johon osuimme, näytti olevan porukkaa: iso seurue paikallisia ja kaksi länkkäriäkin.

Ensimmäisen varoituksen antoi kuitenkin jo tarjoilijan ulkonäkö: paksu mies hikisenä ja likaisessa t-paidassa. Pyysimme kuitenkin ruokalistaa. No, sellaista ei ollut. Kysyimme mitä talo tarjosi ja saimme vastaukseksi samat kuin aina muulloinkin: kanaa ja porsasta – olisiko ollut edes muuta tällä kertaa, en muista. Valitsin kanaa, Mikko ja Mama porsasta. Saimme kaikki kuitenkin porsasta, riisiä ja mustapapuja. Tämä menee jo jankuttamisen puolelle, mutta edes siinä nälässä tuo ruoka ei ollut liian hyvää. Viiniäkään ravintolassa ei ollut. Hinta sen sijaan ei ollut paha, eikä tarjoilija yrittänyt edes paljon kusettaa. Laskuun oli ilmestynyt yhden kahvin sijasta kolme. Melkein olisi voinut uskoa vahingoksi, mutta reaktio korjauspyyntöömme oli niin klassisen kuubalainen, että eiköhän tuo lie ollut vähän heikosti onnistunut laskutoimitus - vai taikatemppuko? Yhdestä kolme, hokkus pokkus. Plussana voidaan mainita kiertävät musikantit, jotka parista kolikosta esittivät toivebiisejä. Paikka oli nimeltään Melaito. Tuskin tulee vierailtua toiste.

Kävelimme vielä yön pimeydessä hotellille ja istuimme hetken altaalla. Siellä oli ohjelmaakin. Bändi soitteli latinalaisia rytmejä, sonia, ja porukka bailasi letkassa menemään.

Ei kommentteja: